Mitä minulle tapahtui, kun läheiseni teki itsemurhan?

Haluan kertoa oman tarinani siitä, miten avomieheni itsemurha vaikutti minuun ja koko elämääni.

Kahdeksan vuotta sitten, 9.5.2015 klo 6:48 sain viestin avomieheltäni. Viesti oli viimeinen, jonka hän lähetti. Kymmenen aikoihin aamulla sain puhelun, jossa kerrottiin, että avomieheni oli kuollut. Hän oli tehnyt itsemurhan.

Maailmani romahti täysin. Minä romahdin täysin. Kaikki ympärilläni tapahtuva tuntui epätodelliselta ja järjettömältä. Aluksi tuli shokki ja valtava järkytys. En voinut uskoa, että tapahtunut oli totta.

Onneksi sain heti apua

Trauma ja pitkittynyt shokki tapahtuneesta laukaisivat minulla masennuksen, ahdistushäiriön, sosiaalisten tilanteiden pelon, dissosiaatiohäiriön, anhedonian ja unihäiriöt. Onneksi pääsin hoitoon heti, koska minulla oli mahdollisuus hakeutua yksityisen hoidon piiriin.

Ensin ajattelin, että enhän minä voi sairastua masennukseen tai mihinkään muuhunkaan. En todella tiennyt tai voinut kuvitellakaan, mitä masennus on ennen kuin sen itse jouduin kokemaan. Minulle ei kerrottu selkeästi, mitä masennus on tai miten se tulee mahdollisesti vaikuttamaan minuun ja koko elämääni. Olen joutunut kokemaan näitä asioita itse. Kokemukseni ovat toisaalta lisänneet empatiaa toisia kohtaan: en enää ikinä halua vähätellä kenenkään toisen tuntemuksia, koska en voi todellakaan tietää, miltä heistä oikeasti tuntuu tai mitä he kokevat.

Syytökset valtasivat mieleni

Avomieheni kuoleman jälkeen olin itseni pahin vihollinen. Syytin täysin kaikesta itseäni, koska tätä tapahtumaa oli edeltänyt riita ja olin sanonut suutuspäissäni kamalia asioita hänelle. Syytin itseäni ja ajattelin, että kukaan muu ei varmasti ollut koskaan vihaisena sanonut läheiselleen jotain, mitä ei ollut tarkoittanut. Eihän? Ajatukset kalvoivat mieltäni.

Ei riittänyt, että syytin itse itseäni. Kuulin myös, miten hänen ystävänsä syyttivät minua ja puhuivat ympäri kaupunkia, kuinka ajoin hänet tähän tekoon. Kaikki tiesivät paremmin, miten asiat olivat, syyttely tuntui helpolta. Tietenkin syyllisyydentunne ja usko omaan syyllisyyteeni vain kasvoi. Olihan se tietenkin minun syytäni, koska miten kukaan voisi muuten tehdä itsemurhan. Syynä olivat ne minun sanani, mitä hänelle vihaisena sanoin.

Olisin kaivannut kuuntelijaa, en neuvojia

Olisin kaivannut ja tarvinnut jonkun, joka olisi jaksanut kuunnella ja olla läsnä, kun halusin vain toistuvasti puhua asiasta. Minulla ei ollut enää mitään muuta mielessä. Ymmärrän myös, etteivät kaikki jaksaneet kuunnella tai että he eivät ymmärtäneet. Tuntui kuitenkin hylkäykseltä, että silloin kun eniten tarvitsin tukea, en sitä saanut. He, jotka menettävät jotain todella, tärkeää ymmärtävät vasta sitten.

Kaikki ne lukuisat kommentit ja neuvot mitä ympäriltä tuli, satuttivat minua. ”Lopeta tuo itsesäälissä kieriminen”, “ryhdistäydy nyt vähän”, “no menet vaan ulos/kauppaan/töihin”… Se tuntui kohtuuttomalta, kun en edes välillä tiennyt, miten enää pystyisin hengittämään!

Sosiaalisten tilanteiden pelko hallitsi elämääni

Minä, joka olin ollut aiemmin aina niin yltiösosiaalinen ja iloinen, olinkin nyt täysin kotini vanki. Seisoin ulko-ovella enkä pystynyt poistumaan asunnostani. Pelkäsin, että kadulla joku tuttu tunnistaa ja tulee puhumaan. Olikohan siinä myös jonkinlaista häpeää mukana, että minun kohdallani tapahtui jotain tällaista. Yritin naamioitua aurinkolaseihin ja huppariin, toivoin niin kovasti olevani näkymätön. Näkymätönhän sitä kai nykymaailmassa onkin, kun ohikulkijoiden katseet on lukittuna kännyköihin.

Vuosia myöhemmin, kun voin jo paremmin, eräs hoitokontaktini sanoi kohdatessamme uudestaan, ettei ollut tunnistaa minua, kun ensimmäisen kerran kohdatessamme olin ollut ”pieni tärisevä möykky nurkassa, johon ei saanut mitään kontaktia”.

Itsemurha tuli täytenä yllätyksenä ja murensi haaveeni

Olisin toivonut löytäneeni edes ripauksen vihaa ja kiukkua avomiestäni kohtaan, koska hän vei mukanaan myös kaikki minun haaveeni, mutta pystyin kokemaan vain surua. En ollut koskaan aiemmin haaveillut naimisiinmenosta tai perheestä, mutta hän sai minut haaveilemaan niistä. Muistan, kun hän kotikylällään ajeli siskontytöt kyydissämme kirkon ohi ja moneen kertaan sanoi innoissaan että ”katso nyt, toi on se kirkko”. Hän halusi että meidät vihittäisiin siellä. Ikävä kyllä häät vaihtuivat hautajaisiksi.

Olin nähnyt pahan olon ja päihteistä johtuneita ongelmia, mutta niihin hän omasta tahdostaan halusi hakea apua. Hänen ympärillään olevat ihmiset eivät nähneet näitä ongelmia ja vähättelivät niitä, ja sainhan tietenkin syytökset siitäkin, että yritin vain muuttaa häntä. En kuitenkaan olisi ikinä voinut kuvitellakaan että kaikki päättyisi miten päättyi.

Kun tapasin hänet, se oli jotain niin vahvaa, etten ollut tainnut ennen kokea mitään sellaista. Juttelin kerran yhden ystäväni kanssa seistessämme tupakalla, että olen tavannut miehen ja että ”en ole ikinä tuntenut mitään tällaista ja otan kaiken sen paskan vastaan mitä tästä seuraa, vain siksi että olen edes kerran elämässäni saanut kokea jotain näin suurta”. En tiennyt tuolloin, mitä päästin suustani.

Minä menetin avomieheni. Hänen tyttärensä menetti isän, siskot menettivät veljen, vanhemmat menettivät lapsen ja moni menetti ystävän.

Älä jää yksin, hae apua

Miksi itsemurhasta vaietaan? Miksi siitä ei puhuta? Joka vuosi Suomessa noin 800 ihmistä tekee itsemurhan, itsemurhan yrityksiä arvioidaan olevan 10 000 – 30 000 vuosittain.

Jos maailma näyttää mustalta eikä toivoa tunnu löytyvän, yritä muistaa, että sinä olet tärkeä niin monelle. Joskus on helpompi puhua täysin tuntemattomalle. Tämän tekstin alla on listattu auttavia tahoja.

Toiveitani lähellä oleville

Trauman hoidossa ensisijaisen tärkeää on mielestäni ystävien ja läheisten tuki sekä läsnäolo. Puhu tapahtuneesta niin paljon kuin koet tarpeelliseksi. Surulla ei ole aikaa. Läsnäolo ja kuuntelu ovat tärkeintä, ei toisten neuvot tai mielipiteet.

Ammattilaisille esitän toiveen, joka kannattaisi mielestäni lisätä kaikkiin hoitokokouksiin ja hoitosuunnitelmiin: Myös läheisille ja ystäville tulisi kertoa, miten mikäkin sairaus vaikuttaa sairastuneeseen ja hänen ympärillä oleviin. Heille tulisi kertoa, minkälaista tukea läheisiltä ja ystäviltä toivottaisiin ja mistä läheiset saisivat tarvittaessa lisää tukea ja tietoa.

Kiitollisuutta mukana kulkijoille

Äiti <3 kiitos kun olet ollut siinä koko ajan, kiitos kun olet antanut omista voimavaroistasi kaiken, mitä on irronnut. Kiitos niille ystäville, jotka kävivät kanssani kaupassa ja asioilla, kun en siihen yksin pystynyt. Tämä kokemus on myös näyttänyt, ketkä ovat aitoja ystäviäni. En myöskään syytä heitä, jotka eivät osanneet tai jaksaneet kulkea rinnallani. Kiitos ystävät, jotka pysyivät vierellä, kun eniten heitä tarvitsin. Kiitos heille, jotka edelleen kulkevat mukana <3

Liitän mukaan kappaleen, jonka ystäväni julkaisi samoihin aikoihin kun tämä menetykseni tapahtui. Kuulin kappaleen ensimmäisen kerran, kun istuin Auroran sairaalan suljetulla osastolla lattialla olevalla patjalla, tuplaovien takana, kalterit ikkunoissa ja mietin että miksi olen täällä, kun olen vain niin surullinen. En ymmärtänyt, että suru voi myös sairastuttaa.

Markku – Ei mennä (ohjautuu YouTubeen)

Nykyään työskentelen mielenterveys- ja päihdekuntoutujien kanssa ja omat kokemukseni ovat syy siihen, että teen työtä, jota rakastan.

Lotte Mäkinen

 

Auttavia tahoja läheisen itsemurhan jälkeen:

• Kriisituki: Kunnan velvollisuus on järjestää sinulle ja läheisillesi kriisitukea. Jos et ole saanut kriisitukea, ota yhteyttä oman alueesi terveyskeskukseen. Esimerkiksi Helsingin kaupungin kriisipäivystys antaa akuuttia kriisiapua ympäri vuorokauden esim. läheisen äkillisen kuoleman jälkeen numerossa 09 – 310 44 222.
• Valtakunnallinen kriisipuhelin päivystää numerossa 09 2525 0111 vuoden jokainen päivä ja yö kellon ympäri. På svenska: 09 2525 0112 (måndag, onsdag klo 16.00-20.00 och tisdag, torsdag, fredag klo 9.00-13.00)
• Nuorille on paikkakunnasta riippuen kohdennettua tukea. Esimerkiksi Helsingissä toimii Nuorten Kriisipiste, joka ylläpitää vastaanottoa, kriisipuhelinta ja chattia. Nuorten kriisipiste tarjoaa maksutonta ja luottamuksellista keskusteluapua kriisityöntekijän kanssa 12–29-vuotiaille nuorille, aikuisille, pareille ja nuorten perheille.
• Opiskelijoille: Ainakin suurimmissa kaupungeissa on yleensä oman oppilaitoksen hankkima opiskelijaterveydenhuolto. Jos kuulut YTHS:n piiriin, voit ottaa yhteyttä paikalliseen toimipisteeseen.
• Perheille: Kunnat ylläpitävät perheiden tueksi perheneuvolaa. Neuvolasta saa tukea esimerkiksi lasten oireiluun ja sitä kautta voidaan järjestää muita tukimuotoja.

Vertaistuki läheisen itsemurhan jälkeen

• Surunauhan vertaistuki: Surunauhan vertaistukeen perustuvat tukimuodot on koottu Vertaistuki-sivulle.
• Muu vertaistuki: Vertaistukiryhmiä itsemurhan tehneiden läheisille järjestävät myös esim. MIELI Suomen Mielenterveys ry ja eri paikkakuntien seurakunnat.
• Muut surujärjestöt: Suomen nuoret lesket ry, Huoma – henkirikoksen uhrien läheiset ry, Käpy – lapsikuolemaperheet ry.

Muita tukitahoja

• Mielenterveyspalvelupiste Mieppi tarjoaa matalan kynnyksen mielenterveyspalveluja Helsingissä. Miepit sijaitsevat Haagassa, Kalasatamassa, Myllypurossa ja Pasilassa. Voit asioida missä tahansa Miepin toimipisteessä riippumatta siitä, missä päin Helsinkiä itse asut. www.hel.fi
• Yliste Mentorapp tarjoaa vertaismentorointia äpin kautta nuorille ja aikuisille: sos-lapsikyla.fi/ylitse-mentorapp
• Sekasin-chat nuorille: sekasin247.fi
• Solmussa-chat aikuisille: tukinet.net