Vertaistuen merkitys on helppo ymmärtää: saman kokeneiden seurassa keskustelu on vapaampaa, tulee kuulluksi, ja myös omat kokemukset saavat uusia sanoitustapoja muiden suusta. Mutta mikä merkitys voi olla psykoterapialla menetyksen jälkeen? Suruhan ei ole sairaus eikä psykoterapiassa tulisi pyrkiä surun poistamiseen. Suomessa psykoterapiaan voi tällä hetkellä olla vaikeaa päästä ainakaan nopeasti, mutta sen hyödyt oman olon ja elämäntilanteen helpottamisessa voivat olla merkittäviä.
Läheisen kuolema on pysyvä muutos tärkeisiin ihmissuhteisiin. Vaikka toinen ihminen on poissa, tunneside säilyy. Ikävä, kaipaus, suru – ja kaikki muut tunteet, joita läheiseen liittyykään – ovat luonnollisia ja usein ainakin jossain muodossa aika pysyviä matkakumppaneita. Näiden tunteiden kesto ja voimakkuus voivat vaihdella. Moni kuvaa tunteita aalloiksi: lyhytkestoisiksi jossakin kohtaa kehoa tuntuviksi kuohuiksi tai toisinaan mielen myllertäviksi koko kehon yli vyöryviksi hyökyaalloiksi, joissa päivät ja viikot sekoittuvat.
Jos tuntuu siltä, että esimerkiksi puolen vuoden tai muutaman vuodenkin päästä nämä menetyksen jälkeisten tunteiden aallot ovat taukoamattomia ja vaikuttavat kielteisesti arjessa keskittymiseen, muistamiseen, nukkumiseen, ihmissuhteiden hoitamiseen tai elämänhaluun, voi olla hyvä hetki pysähtyä ja pohtia, löytyisikö itselle sopivaa tukea psykoterapiasta. Pelottavilta tai raskailta tuntuvien tunteiden säätelytaitojen vahvistaminen on yksi perinteisen psykoterapian tavoitteista. Jos perinteinen keskusteluapu ei kuitenkaan tunnu auttavan jatkuviin tuskallisiin tunnevyöryihin, menetyksen jättämät haavat voivat olla myös syvemmällä omassa mielessä ja kehossa.
Turvallisuuden tunteen, kuten monen muunkin tunteen, perusta on kehollinen. Sanat ”olet turvassa” harvoin tuntuvat samalta kuin rakkaan ihmisen kädet ympärillä tai oman saunan tuttu lämpö. Äkillinen järkyttävä menetys, kuten läheisen itsemurha, voi jättää kehon (hermoston ja aivojen) tasolle jälkiä, turvattomuuden säröjä. Tällöin voidaan puhua traumasta ja traumatisoitumisesta. Esimerkiksi aivoissa olevan, ympäristömme turvallisuutta salamannopeasti arvioivan mantelitumakkeen eli ”aivojen palohälyttimen” toiminta voi trauman vaikutuksesta häiriintyä. Se voi ylläpitää jatkuvaa jännitystä tai aktivoida mielen ja kehon hätätilan paniikkikohtauksena aivan arkisessa tilanteessa kuten kirjastossa, jossa uhkaa ei oikeasti ole. Vastaavasti traumatisoitunut ihminen voi ottaa läheisistä pelottavilta tuntuvia riskejä, jos mantelitumake ei hälytäkään tilanteissa, joissa vaara on oikeasti läsnä.
Trauman vaikutusta voivat olla myös jatkuvasti mieleen tulevat järkyttävät mielikuvat, selittämättömät keholliset oireet, sekä usein toistuvat pelko- ja jännitystilat (ylivireys) tai lamaantumisen, alakuloisuuden ja elämänhalun katoamisen olotilat (alivireys). Kuten onnettomuudessa syntynyt murtuma tarvitsee hoitoa, myös trauma paranee vähemmän kivuliaasti, kun sitä hoidetaan. Tämä ei tarkoita sitä, että surua tai muita tunteita tulisi ”hoitaa pois”. Nämä luonnolliset tunteet tarvitsevat tilaa ja aikaa, joita trauma voi häiritä.
Nämä yli- ja alivireystilat ovat hyödyllisiä selviytymismekanismeja uhkaavissa tilanteissa, mutta voivat estää tapahtuneen käsittelyä myöhemmin. Yli- tai alivireystilassa oleva ei pysty pohtimaan esimerkiksi surun tai menetyksen merkitystä itselle, vaan tuntee kehossaan ja mielessään toistuvasti samaa järkytystä tai voimattomuutta, jota koki läheisen kuoleman hetkellä. Menetyksen hetki tapahtuu ikään kuin jatkuvana tapahtumana yhä uudelleen, jolloin ajallista etäisyyttä läheisen kuolemaan ei synny ja ajatukset kiertävät helposti kehää. Traumaattisessa surussa trauma siis salpaa varsinaista surua. Yli- tai alivireystilat ovat myös raskaita keholle, ja trauma voikin altistaa monille sairauksille.
Traumaa hoitavan työskentelyn mahdollistavaa vireystilaa kutsutaan ”sietoikkunaksi”, jossa ote nykyhetkeen säilyy eikä kokonaisvaltaista ”humahdusta” kipeisiin tunteisiin tai muistoihin tapahdu. Vireystila vaihtelee tavallisesti kaikilla ihmisillä päivittäin, mutta traumavaikutukset voivat merkittävästi vaikeuttaa sietoikkunassa pysymistä. Traumaa voi hoitaa itse tai esimerkiksi traumapsykoterapiassa. Sekä itsehoidossa että traumapsykoterapiassa huomio ei ole siinä, mitä on tapahtunut vaan siinä, mitkä ovat tapahtuneen vaikutukset tässä ja nyt: arjessa, mielessä ja kehossa. Traumapsykoterapiassa terapeutin ja asiakkaan yhteistyössä arvioidaan ensin tapahtuneen vaikutuksia nykyhetkeen ja sitten etsitään ja harjoitellaan asiakkaalle sopivia säätelykeinoja sietoikkunassa pysymiseen. Harjoittelun avulla esimerkiksi mantelitumakkeen toiminta voi jälleen normalisoitua. Tutkimuksissa on jopa todettu aivojen eri osien kasvavan terapiassa. Sietoikkunaan voi yrittää omatoimisesti itsensä palauttaa esimerkiksi erilaisten maadoitusharjoitusten avulla. Tällaisia harjoituksia löytyy myös Surunauhan Lohtu-sovelluksesta osoitteessa https://lohtu.glideapp.io. Järkyttävien mieleen tunkeutuvien muisti- tai mielikuvien hoidossa erityisesti EMDR-menetelmä osana psykoterapiaa voi olla merkittävä apu.
Psykoterapian rooli menetyksen jälkeen ei siis ole surun poistamisessa, vaan ehkä ennemminkin sen ja muiden tunteiden vapauttajana traumavaikutusten kahleista. Vain sietoikkunassa ihminen voi katsoa menneeseen, nykyhetkeen ja tulevaisuuteen ilman, että aiemmin koettu järkytys vie mukanaan tai tulevaisuus katoaa näkyvistä. Psykoterapia voi siis auttaa myös kokonaan kadotetun ilon tai tulevaisuuteen liittyvän pienenkin toiveikkuuden uudelleenlöytämisessä. Psykoterapiassa voi myös vahvistaa vaikeimpien tunnemyrskyjen säätelytaitoja, ja siten tässä hetkessä tapahtuvassa elämässä kiinni pysymistä.
Teppo Kupias
Surunauha ry:n työntekijä ja traumapsykoterapeuttiopiskelija
Erilaisista psykoterapian muodoista ja suuntauksista voit lukea lisää esimerkiksi näiden linkkien kautta:
https://www.terveyskirjasto.fi/dlk01311#s7
https://minduu.fi/fi/psykoterapian-abc/psykoterapiasuuntaukset/
Mielenterveystalo: Näin hakeudut psykoterapiaan
Trauman itsehoidosta voit lukea lisää Traumaterapiakeskuksen sivuilta.
MIELI ry:n oma-apuohjelma SELMA on aikuisille suunnattu teksti- ja tehtäväkokoelma, jonka avulla voi käsitellä traumaattista tapahtumaa ja löytää tukea toipumiseen.