Surunauhan toimisto on avoinna ark. klo 9–15. Voit soittaa 044 751 9916 /Teppo tai 044 977 9428 /Liisa. Surunauhan chat joka tiistai. Ympärivuorokautinen MIELI ry:n kriisipuhelin palvelee numerossa 09 2525 0111.

Kirjallisuus voi auttaa käsittelemään itsemurhaa lapsen kanssa 

Olin jo nuoruusikäinen, kun minulle ja veljelleni luettiin vielä ääneen. Niin kauan kuin ei tuntunut tyhmältä mennä iltalukemisen ajaksi pikkuveljen viereen, äiti luki meille iltaisin jotakin pitkää tarinaa niin, että vuorottelimme kuuntelun ajan jommankumman huoneessa.  

Astrid Lindgrenin Veljeni, Leijonamieli luettiin meille useaan kertaan vuosien varrella. Ensimmäisellä kerralla olin noin seitsemän. Silloin isäni kuolemasta oli kulunut melkein kaksi vuotta. Rakastin kohtaa, jossa veljekset tapasivat uudelleen kuoleman jälkeen toisessa maailmassa, Nangijalassa. Siinä hetkessä oma kaipaukseni sai sanat ja kuvan. Veljeni, Leijonamielestä tuli minulle ja perheelleni henkilökohtainen kirja, ja joskus myöhemmin keskustellessani lapsuuskirjoista ihmisten kanssa tuntui jopa vaikealta, että sama teos oli ollut tärkeä myös monelle muulle. Sehän oli minun tarinani, minulle kirjoitettu. 

Tarinoista voi tulla tärkeitä ja henkilökohtaisia, jos ne liittyvät johonkin meille merkitykselliseen asiaan. Suru, kaipaus, yksinäisyys tai häpeä ovat tunteita, joista voi olla vaikea puhua. Kun luimme Veljeni, Leijonamieltä, minä olin ikäväni äärellä, katsoin sitä silmästä silmään, ja äitini ja veljeni näkivät sen. Surusta tuli jaettua. 

 

Eeva ja Harmaakaapu käsittelee itsemurhaa lapsen näkökulmasta 

Todennäköisesti juuri lapsuuden menetykseni takia minua kiinnostaa erityisesti lasten suru sekä muut lapsen kokemat tunteet tilanteessa, jossa perheenjäsenille tärkeä ihminen kuolee. Minua kiinnostaa se, miten kuolemasta kerrotaan lapsille, tai se, jos siitä ei kerrota ollenkaan. Miten lapseen vaikuttaa se, kun aikuisten mieli ja keskustelut ovat täynnä tapahtunutta – järkytystä, kysymyksiä, itsesyytöksiä, surua – mutta siitä ei osata, haluta tai uskalleta kertoa lapselle? 

Kun perheeni piirissä nuori aikuinen teki itsemurhan, jäin kiinni tämänkaltaisiin pohdintoihin. Mieltäni vaivaavat kysymykset ja ajatukset alkoivat jäsentyä tarinaksi, jonka päähenkilö olisi vasta koulun aloittanut tyttö, Eeva. Eevalla on vanhemmat ja pikkuveli. Kaikki alkaa siitä, kun Eeva eräänä talvisena päivänä tulee koulusta, ja äiti onkin jo kotona. Kummallisen aikaisin, liian aikaisin.  Äiti ja isä istuvat keittiössä ja puhuvat, mutta keskustelu taukoaa, kun he kuulevat tytön tulevan. Eeva näkee heti, että äiti on tosi surullinen. Vanhemmat saavat sanottua, että Oskari-eno on kuollut. Tätä Eevan on vaikea käsittää, koska enolla ei ollut mitään sairautta, ei syöpää eikä muutakaan. Eno oli ollut terve heidän viimeksi tavatessaan. Miten siis oli mahdollista, että hän yhtäkkiä olikin kuollut? 

Eevan kysymyksiin vastataan hiljaisuudella. Isä ja äiti vaihtavat katseita, puhumattomuudesta syntyy jännite, ja siitä muodostuu Eevalle uusi asia, joka asettuu toisen uuden asian, enon oudon kuoleman rinnalle. Jännitettä kasvattaa äidin suru, jota tämä ei sanoita lapsille, ja sukulaisten vierailut, aikuisten keskinen kuiskinta ja hassut puheet “pienistä padoista, joilla on korvat”.  

Kodin uusi jännite ja oudot keskustelut saavat Eevan käpertymään sisäänpäin ja etsimään vastauksia itse. Täytyy olla jokin selitys kaikelle. Se jokin saa harmaakaapuisen hahmon öisin, kun Eeva kulkee talossa saamatta unta. Harmaakaapu on erikoinen tyyppi, välillä väsynyt ja välillä tarmokkaana järjestelemässä keittiötä. Se menee ihan mihin haluaa, jopa peittelemään nukkuvaa isää ja äitiä. Olento pelottaa Eevaa, mutta hän ei voi puhua kenellekään. 

Tarinassa tärkeän roolin saa opettaja, joka huomaa, että Eeva ei voi hyvin. Tilanne ratkeaa lopulta aikuisen näkökulmasta pienillä teoilla. Kun Eevan vanhemmat ovat käsitelleet tapahtunutta ja ehtineet miettiä, miten itsemurhasta voisi kertoa 7-vuotiaalle, itsemurhassa ei Eevalle ole sinänsä mitään sen kamalampaa, järkyttävämpää tai vaikeampaa käsittää kuin muunlaisessakaan kuolemassa. Hän ei ole vielä oppinut, että itsemurhassa olisi jotain pahaa ja että siitä kuuluu vaieta. Enon ja mummon kuolemien kautta Eeva jäsentää kuolema-asiaa, joka näköjään voi johtua erilaisista syistä eri ihmisten kohdalla. 

Eeva on kuitenkin joutunut tekemään pitkän ja yksinäisen matkan hakiessaan lapsen keinoillaan apua pahaan oloonsa. 

 

Miten käsitellä itsemurhaa lapsen kanssa lukukokemuksen kautta 

Avoin itsemurhasta puhuminen helpottaa surun työstämistä ja vaikuttaa lapsen myöhempään henkiseen hyvinvointiin. Lapsi käsittelee vaikeita asioita omalla, aikuisen tavasta poikkeavalla tavallaan ja suree vain pieniä määriä kerrallaan. Uusia kysymyksiä tulee lapsen mieleen pikkuhiljaa. Käsiteltäessä itsemurhaa onkin asiaan varmasti palattava lapsen kanssa monta kertaa. Vaikean asian ymmärtämiseksi lapsen on tarpeen kuulla samat asiat kerrottuna yhä uudelleen. 

Yksi tapa käsitellä itsemurhaa lapsen kanssa on lukea yhdessä tarinoita, joissa aiheena on kuolema tai suru. Suomessa on ilmestynyt useita kuolemaa käsitteleviä kuvakirjoja ja lastenromaaneja. Kuolemaa, menettämistä ja surua on käsitelty myös nuortenkirjoissa ja tietysti aikuisille lukijoille suunnatuissa kirjoissa, yhtenä tuoreimmista Venla Pystysen En voi lakata ajattelemasta kuolemaa, joka käsittelee isän itsemurhaa ja sen vaikutuksia lasten elämään. Myös lapsille kirjoitettu kirja voi olla hyvä lukukokemus aikuiselle, ja on harmi, jos lastenkirjaluokitus rajaa pois aikuisen lukijan. Lastenkirjan päähenkilön kautta aikuinen lukija voi tavoittaa tunnelmia ja tunteita omasta lapsuudesta, mikä voi auttaa surussa.  

Eeva ja Harmaakaapu on tarkoitettu luettavaksi kaikille ikään katsomatta. Miettiessään, miten käsitellä itsemurhaa lapsen kanssa, aikuinen voi ensin lukea kirjan itse. Sitten sitä voi lukea lapselle ääneen. Isommat lapset ja nuoret voivat lukea kirjaa itsenäisesti, mutta on hyvä, jos lukemastaan voi jutella aikuisen kanssa.  

Kirjaa lukiessa lapsille voi tulla mieleen kysymyksiä. Lapsi saattaa kysyä, vaikkapa miksi eno kuoli tai miksi papan veli halusi kaataa puun tai miten se puu auttoi enoa. Myös Harmaakaavun hahmo saattaa herättää kysymyksiä. Jos lapsen kysymykset tuntuvat vaikeilta vastata, voi aina kääntää kysymyksen takaisin lapselle: Mitä mieltä sinä olet? Mitä itse ajattelit siitä? Tärkeintä on pysähtyä yhdessä lapsen kanssa pohtimaan kirjan herättämiä kysymyksiä. 

Tarinan tapahtumat saattavat jäädä mietityttämään lasta, mutta hän ei välttämättä osaa heti kysyä tai kertoa ajatuksistaan. Lapsi saattaa haluta lukea kirjaa uudestaan tai pyytää, että se luettaisiin toisen kerran. Uudelleen lukeminen on yksi hyvä keino käsitellä asiaa. Kun lapsi saa kuulla tarinan uudestaan ja ehkä vielä uudestaan, läheisen kuolema ja itsemurha jäsentyy hänen mielessään. Voi olla, että sanat ja kysymyksetkin kypsyvät vasta usean lukukerran myötä.  

Keskustelun voi lukemisen jälkeen aloittaa myös kirjan kuvituksen avulla. Eeva ja Harmaakaavun kuvituksen tehnyt Maria Vilja kuvaa ensimmäisessä kuvassa äidin surua ja järkytystä enon juuri kuoltua. Kuvaa katsoessa voidaan jutella esimerkiksi siitä, miltä äidistä tuntuu tai miltä Eevasta tuntuu, kun äiti on surullinen. Tai mitä Eeva ajattelee, kun kuulee enon kuolemasta. 

Ajatuksia herättävä on myös kuva, jossa Eeva katselee kylvyssä ilakoivaa pikkuveljeä. Pikkuveli on liian pieni ymmärtämään, mitä kuoleminen tarkoittaa eikä suru tunnu koskettavan häntä. Eeva ajattelee, että iloinen pikkuveli on kuin toisesta perheestä. Kuvaa katsoessa voidaan pohtia, miten eri tavoin eri-ikäiset ihmiset käsittelevät kuolemaa. Mahdollinen kysymys keskusteltavaksi voisi olla myös se, saako kuolemasta huolimatta olla edelleen myös iloinen.  

Harmaakaavun hahmon kautta voidaan puhua esimerkiksi peloista. Mikä kuolemassa pelottaa? Onko itsemurhassa jotain, mikä pelottaa lasta? Myös muut tunteet voivat heijastua tämän kuvan kautta. Onko Eeva vihainen enolle tai jollekin muulle? Tuntuuko eno Eevasta erilaiselta nyt, kun tämä on kuollut?  

Muistojen ja muistelun tärkeydestä voidaan jutella kirjan lopussa olevan kuvan äärellä, jossa suru on viimein yhdistänyt perheenjäsenet. Kuvan kautta voidaan myös tulla muistelleeksi omaa kuollutta läheistä.  

Kirjassa on kuvitettu vain osa tapahtumista. Kaikesta muusta voi piirtää itse. Miltä eno näytti, kun oli vielä elossa? Miltä enon nauru kuulosti? Millainen on isän verstas? Millainen on enon lempipuu? Miltä näytti, kun eno auttoi Eevaa kiipeämään puuhun?  

Eeva ja Harmaakaavun myötä voidaan myös keskustella esimerkiksi siitä, miten kuolema ja itsemurha vaikuttavat eri ihmisiin eri tavoilla riippuen vaikka iästä tai siitä, mitä kuollut ihminen merkitsi. Kirjassa papan veli edustaa vanhempaa sukupolvea, joka on kasvanut siihen, ettei itsemurhasta puhuta. Puhumattomuus ja yksin surusta selviäminen on raskasta, mutta joku saattaa valita sen hallitakseen tunteitaan. Eeva sen sijaan kärsii siitä, ettei itsemurhasta puhuta. 

Kirjan avulla voidaan puhua myös surusta ja ikävästä. Eeva pääsee aloittamaan oman surutyönsä sen jälkeen, kun aikuiset pystyvät puhumaan hänelle enon sairaudesta. Ahdistava jännite poistuu ja perheen ilmapiiri palaa avoimeksi. Eeva jättää jäähyväiset enolle omalla tavallaan, ja kirjan lopussa huomio on vahvasti lapsen surussa.  


Maria Lassila

Kirjailija ja opettaja 

 


Surua käsitteleviä lasten- ja nuortenkirjoja 

Durant, Alan: Aina ja ikuisesti (kuvitus Debi Gliori, suom. Terhi Leskinen) 

Kun Kettu kuolee, hänen ystävistään tuntuu, etteivät he toivu surustaan ikinä. He ikävöivät Kettua ja muistelevat miten lempeä ja viisas hän oli. He surevat koko talven, mutta kevään tullen elämä alkaa hiljalleen sujua ilman Kettua. Jotkin mukavat muistot Ketusta naurattavatkin jo hieman. Vähitellen ystävät keksivät omat tapansa pitää Kettu mukana elämässään, sydämissä ja muistoissa, aina ja ikuisesti. (esittelyteksti Kirjasampo.fi) 

Hurme, Anssi: Varjostajat (kuvitus Maija Hurme) 

Isänsä kanssa elävän lapsen arkeen ilmestyy outo hahmo. Sitä ei määritellä eikä nimetä, mutta hahmon voi tulkita esimerkiksi suruksi. Vähitellen hahmo kasvaa sietämättömän suureksi ja vaikeasti hallittavaksi, kunnes se pikkuhiljaa muuttuu lempeämmäksi ja päästää lopulta otteensa. 

Jalonen, Riitta: Tyttö ja naakkapuu (kuvitus Kristiina Louhi) 

Tyttö ja naakkapuu kuvaa keskittyneesti lapsen elämän käännekohtaa, isän kuoleman aiheuttamia väistämättömiä muutoksia. Pienen tytön tunteet ja ajatukset kuljettavat hienoviritteistä kertomusta sisäisenä puheena: lapsi miettii elämänsä sattumuksia rautatieaseman isojen naakkapuiden alla äidin ostaessa matkalippuja uuteen paikkaan. Kun naakat yhtäkkiä lähtevät lentoon ja katoavat näkymättömiin, tyttö tietää, miltä puista tuntuu. Muistot isästä nousevat silmien eteen kuviksi. Kristiina Louhen kuvissa huokuu sama intensiivinen voima kuin Riitta Jalosen tekstissä: pienistä hetkistä muodostuva suuri ja ainutlaatuinen kokonaisuus. Lapsuuden taikamaailma, jossa ilo ja suru ovat yhtä aikaa läsnä. (esittelyteksti Tammi.fi) 

Jägerfeld, Jenny: Comedy queen (suom. Katriina Kauppila) 

Comedy Queen on vaikuttava kertomus surusta ja sen käsittelemisestä. Äitinsä itsemurhan jälkeen Sasha laatii listan asioista, joita äiti teki. Hän päättää välttää itse tekemästä mitään niistä. Listalla on esimerkiksi kirjojen lukeminen ja itkeminen. Sasha päättää sen sijaan ryhtyä stand up -koomikoksi ja saada ihmiset nauramaan. Jägerfeld kuvaa taitavasti lapsen surua koskettavassa ja viihdyttävässä romaanissaan ja saa lukijansa sekä itkemään että nauramaan.  

Kontio, Tomi: Isäni on hipsteri (kuvitus Elina Warsta) 

Alakoululainen Nuutti asuu kaksin isänsä kanssa Helsingin Kalliossa. Yhtenä päivänä Nuutin ystävä Selma sanoo äitinsä sanoneen Nuutin isää hipsteriksi. Kumpikaan lapsista ei tiedä, mikä hipsteri on, ja he alkavat selvittää asiaa.  

Kontio kuvaa Nuutin ja isän arkista yhdessäoloa tavalla, josta tulee hyvä mieli. Haikeana pohjavireenä kertomuksessa kulkee Nuutin ja isän yhteinen suru, muisto kuolleesta äidistä. Mukana on myös aimo annos huumoria, joka perustuu erityisesti kieleen. Elina Warstan pehmeäsävyinen kuvitus avaa ikkunoita Kallioon ja kevääseen. 

Kujanpää, Mari: Akselin suru 

Akseli on perheen ahkerin käymään mummin luona palvelutalossa, mutta häntä harmittaa, kun mummi ei puhu eikä edes tunnista enää. Mummi vain on. Kun mummi kuolee, suru musertaa alleen. Onneksi Akselilla on paras kaveri Mitja, joka ei anna surun pelottaa itseään pois, vaan jakaa Akselin kanssa leikin ja mielikuvituksen mahtavan ilovoiman. (esittelyteksti Otava.fi) 

Lassila, Maria: Eeva ja Harmaakaapu (kuvitus Maria Vilja) 

Eevan eno kuolee yllättäen, eikä Eeva tiedä miksi. Äiti ja isä ovat tosi surullisia, ja papan veli haluaa kaataa enon lempipuun. Pikkuveli on ainoa, joka enää on iloinen. Öisin kodissa häärii kummallinen Harmaakaapu, joka järjestelee tavaroita ja purjehtii sinne tänne kuin eksynyt sadepilvi. Lopulta Eeva väsyy niin, että koulunkäyntikin alkaa tuntua mahdottomalta. Onneksi aikuiset osaavat lopulta selvittää asiat.  

Leppänen, Anne: Surupilven salaisuus – Miten kertoa lapselle itsemurhasta

Läheisen kuolema herättää lapsessa monenlaisia kysymyksiä ja tunteita. Ne voivat olla erityisen vaikeita käsitellä, jos läheinen on tehnyt itsemurhan. Surupilven salaisuus on lapselle suunnattu kertomus siskon itsemurhasta, musertavista tunteista ja perheen yhteisestä surusta. Lämpimästi kerrottu tarina herkkine kuvituksineen sopii aikuisen ja lapsen yhdessä luettavaksi. Keskustelu ja tunteiden näyttäminen tuovat lapselle turvaa. Mukana on myös ohjeita, jotka auttavat käsittelemään itsemurhaa lapsen kanssa. Kirja on tarkoitettu tueksi perheille ja työvälineeksi lasten kanssa toimiville tahoille. Se on tehty yhteistyössä Surunauha ry:n kanssa, tilattavissa Surunauhasta täällä.

Lindgren, Astrid: Veljeni, Leijonamieli (kuvitus Ilon Wikland, suom. Kaarina Helakisa) 

Keuhkotautinen Kaarle makaa keittiön sohvassa ja tietää pian kuolevansa. Isoveli Joonatan lohduttaa häntä tarinoilla kuolemanjälkeisestä maailmasta, Nangijalasta, jossa kaikki ovat terveitä ja iloisia. Kun Joonatan kuoleekin ensin, Kaarle jää yksin pelkoineen. Onneksi Joonatanin kertomat tarinat pitävät paikkansa, ja veljekset tapaavat jälleen Nangijalassa, jossa ratsastetaan, metsästetään ja istutaan leiritulilla. Lohdullisen ja jännittävän klassikkotarinan lopun tulkinta herätti aikoinaan keskustelua itsemurhasta lastenkirjassa. 

Lähde, Petja: Surunsyömä (kuvitus Matti Pikkujämsä) 

Surunsyömä kertoo 10-vuotiaasta Pentistä, jonka äiti on kuollut ja isä sairastunut surunsyömään. Pentti haluaa pelastaa isän keinolla millä hyvänsä ja päättää järjestää heille yhteisen mökkiloman, jossa mielikuvitus ja tunteet pääsevät valloilleen. Surunsyömä on herkkä tarina isän ja pojan surusta ja sen käsittelemisen tärkeydestä. (esittelyteksti Karisto.fi) 

Pruuki, Heli: Surutalvi (kuvitus Anita Polkutie) 

Mummi on kuollut. Piipatilla on häntä niin ikävä, että itku tulee vähän väliä, vatsaan sattuu ja kiukuttaa. Yhdessä vanhempien kanssa hän kohtaa surun ja kaipauksen. Surutalvi-kirja auttaa lasta eläytymään menetykseen liittyviin tunteisiin ja tilanteisiin ja tukee vanhempaa lapsen surun kohtaamisessa ja siitä keskustelemisessa. Kirja auttaa myös valmistautumaan yhdessä hautajaisiin ja muistotilaisuuteen. Empatiakykyä vahvistavan tarinan kautta lapsilukija voi eläytyä läheisen menetykseen liittyviin tilanteisiin ja tunnelmiin. Kirjan lopussa on aikuisille vinkkejä keskusteluhetkiin lapsen kanssa, käytännön tietoa lapsen surusta sekä tukea lapsen huomioimiseen hautajaisissa. (esittelyteksti Lastenkeskus.fi) 

Saler, Karin: He, jotka jäävät jäljelle (kuvitus Siri Ahmed Backström, suom. Kirsikka Myllyrinne) 

Miten surun kanssa eletään? Mitä teet, jos olet se, joka jää jäljelle? Runollinen kuvakirja He, jotka jäävät jäljelle käsittelee isovanhemman kuolemaa ja sitä, miten jatkaa elämää läheisen poismenon jälkeen. Herkkä kuvitus tuo perheen menetyksen käsinkosketeltavan lähelle. (esittelyteksti Etanaeditions.com) 

Tiainen, Marja-Leena: Poika joka katosi 

17-vuotiaan Hannan elämä romahtaa, kun pikkuveli Mikko katoaa. Mitä Mikolle tapahtui? Hukkuiko hän järveen, kuten poliisit epäilevät? Kun Mikon mopo löytyy metsästä kaukaa kotoa, Hannan ja hänen vanhempiensa huoli kasvaa. Veljen katoaminen vie ilon Hannan elämästä. Onneksi vierellä on ystäviä ja Jussi, joka saa Hannan hymyilemään surusta huolimatta. Poika joka katosi on surullinen ja koskettava tarina perheestä, jota kohtaa odottamaton kriisi. Se on myös tarina ensirakkaudesta ja toivosta.  (esittelyteksti Kirjasampo.fi) 

 

 

Jätä kommentti

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.