Tänään 10. syyskuuta vietetään kansainvälistä itsemurhien ehkäisypäivää.
Suomessa kuolee vuosittain yli 700 ihmistä itsemurhaan. Jokaisen kuoleman arvioidaan koskettavan syvästi vähintään kymmentä läheistä. Tuhansien ihmisten elämä muuttuu siis joka vuosi läheisen itsemurhan seurauksena.
Maailman terveysjärjestö WHO vuosien 2024–2026 itsemurhien ehkäisypäivän teemana on Changing the narrative on suicide – muutetaan tapaa, jolla puhumme itsemurhista. Tämän vuoden kehotus on Start theConversation: aloita keskustelu. Tavoitteena on vähentää stigmaa ja siirtyä vaikenemisesta kohti avoimuutta, ymmärrystä ja tukea.
Avoin keskustelu alkaa usein pienestä: siitä, että uskallamme kysyä. Itsetuhoisuudesta on tärkeää kysyä suoraan, jos olemme toisesta ihmisestä huolissamme. Kysymys voi avata mahdollisuuden puhua vaikeista ajatuksista ja olla ensimmäinen askel kohti apua. Yhtä tärkeää on pysähtyä kuuntelemaan, olla läsnä ja auttaa tarvittaessa tuen piiriin.
Surunauha ry:n toiminnan tavoitteena on tukea itsemurhamenetyksen kokeneita läheisiä sekä lisätä avointa keskustelua itsemurhista. Itsemurhiin liittyy edelleen häpeää, stigmaa ja vaikenemista. Avoin keskustelu tarkoittaa myös sitä, että läheisten kokemukset tulevat näkyviksi ja itsemurhamenetyksestä voidaan puhua ilman häpeää.
Itsemurhien ehkäisy ei pääty siihen, ettei henkilöä pystytty pelastamaan. Itsemurhakuolema on raskas kriisi perheelle, ystäville, yhteisöille mutta myös kaikille niille, jotka yrittivät auttaa itsetuhoista henkilöä.
Itsemurhamenetys ulottuu syvälle läheisten elämään
Läheisen itsemurha on usein äkillinen ja traumaattinen menetys. Suruun voi liittyä ikävän lisäksi järkytystä, syyllisyyttä, vihaa ja kysymyksiä, joihin ei välttämättä koskaan saa vastausta.
Menetys voi vaikuttaa pitkään ihmisen hyvinvointiin, toimintakykyyn ja siihen, miten hän pystyy jatkamaan omaa elämäänsä. Siksi itsemurhan kautta läheisensä menettänyttä ei pidä jättää yksin.
Akuuttia kriisitukea tarvitaan heti menetyksen jälkeen, mutta tuen tarve ei pääty kriisin ensimmäisiin päiviin tai viikkoihin. Suru kulkee mukana pitkään ja muuttuu ajan myötä. Siksi tuen pitäisi olla saatavilla myös myöhemmin – silloin, kun ihminen itse on valmis ottamaan sitä vastaan.
Yhteyden merkitys korostuu myös menetyksen jälkeen. Yksinkertainen viesti, soitto tai kysymys siitä, mitä toiselle kuuluu, voi olla tärkeä tapa osoittaa, ettei hän ole jäänyt kokemuksensa kanssa yksin.
Vertaisen kanssa ei tarvitse selittää kokemustaan
Surunauhassa näemme, kuinka merkityksellistä mahdollisuus kohdata saman kokenut ihminen voi olla.
Vertaistuen erityisyys syntyy siitä, ettei kaikkea tarvitse selittää alusta asti. Toinen ihminen tunnistaa kokemuksesta jotain sellaista, jonka sanoittaminen muille voi olla vaikeaa. Vertaisen tarina voi samalla antaa toivoa siitä, että vaikka menetys ei katoa, sen kanssa voi oppia elämään.
Omassa työssäni olen nähnyt, miten vapaaehtoistoimintaan perustuva vertaiskohtaaminen voi antaa itsemurhamenetyksen kokeneelle ihmiselle toivoa ja voimia jatkaa. Saamamme palautteen mukaan vertaistuki on auttanut ihmisiä myös luopumaan omista itsemurhasuunnitelmistaan.
Tuki ei poista menetystä, mutta se voi auttaa ihmistä löytämään toivoa ja voimia jatkaa eteenpäin. Samalla yhteys muihin vahvistaa kokemusta siitä, ettei vaikeimmassakaan tilanteessa tarvitse selvitä yksin.
Yhteyden luominen kuuluu meille kaikille
Itsemurhien ehkäiseminen edellyttää toimivia palveluja, oikea-aikaista kriisiapua, ammattilaisten osaamista ja riittäviä resursseja. Tarvitsemme myös pitkäjänteistä yhteistyötä julkisten palvelujen ja järjestöjen välillä.
Ehkäisy tapahtuu myös tavallisissa kohtaamisissa. Yhteyden luominen voi alkaa yksinkertaisesta kysymyksestä: mitä sinulle oikeasti kuuluu? Tärkeää on pysähtyä kuuntelemaan vastaus ja uskaltaa kysyä itsetuhoisista ajatuksista suoraan, jos toisesta on huoli. Yhteyttä kannattaa pitää myös suuren menetyksen jälkeen – vielä silloinkin, kun ensimmäiset viikot ja kuukaudet ovat jo kuluneet.
Yhteyden luominen ei ratkaise kaikkea. Se voi kuitenkin vähentää yksin jäämistä ja avata tien avun ja tuen äärelle.
Riika Hagman-Kiuru, Surunauhan toiminnanjohtaja
