Jos haluat keskustella tilanteestasi, soita Surunauhan numeroon 044 977 9428 (ark. 9-15). Ympärivuorokautinen MIELI ry:n kriisipuhelin palvelee numerossa 09 2525 0111.

Surunauhan hallitus 2022 esittäytyy

Surunauhan hallitus on tärkeä osa järjestön toimintaa ja hallituksessa on mukana tänäkin vuonna hieno joukko suurisydämisiä läheisiä. Hallitus kokoontuu vuosittain noin kuusi kertaa. Hallituksen tehtävänä on yhdistyksen talouden seuranta ja toiminnan kehittäminen.

Hallituslaiset ovat kokeneet itse läheisen menetyksen. He ovat osaltaan ja täydellä sydämellä vahvistamassa Surunauhan keskeisiä arvoja toivosta, empaattisuudesta ja avoimuudesta itsemurhamenetyksen jälkeen.

Olen Tarja Huumonen, 62-vuotias sairaanhoitaja Rovaniemeltä. Menetimme poikamme 24.11.2017 itsemurhan kautta. Toimin Surunauhassa ryhmänohjaajana ja vertaistukijana. Surunauhan hallituksen jäseneksi minut valittiin vuoden 2021 alusta. Perheeseeni kuuluu mies, neljä lasta ja kaksi lapsenlasta sekä kaksi kissaa ja koira. Harrastan lukemista, liikkumista ja käsitöitä.

Olen Juha-Pekka Pasanen ja asun Tervossa, Savon sydämessä. Olen jo eläkkeellä. Viimeiset työvuoteni hoidin muistisairaita Vesannolla. Poikamme Ville teki oman ratkaisunsa 5.9.2017 ja päätti maallisen vaelluksensa. Onneksi meillä on 3 lasta, 8 lastenlasta ja 3 lastenlastenlasta, jotka pitävät meidät järjissämme ja kiinni elämässä.

 

Olen Juha Pieksämäki, hallituksen jäsen ja 1. varapuheenjohtaja. Olen kotoisin Haapajärveltä. Työskentelen vastuullisena räjähdevarastonhoitajana puolustusvoimilla. Minulla on vaimo ja kolme perheellistä tytärtä sekä kaksi lastenlasta. Harrastan metsästystä, kalastusta ja näyttelemistä. Menetin 22-vuotiaan poikani itsemurhan kautta vuonna 2010. Vuonna 2013 kävin Surunauhan ohjaajakoulutukset, josta lähtien olen toiminut puhelinvertaisena sekä ryhmänohjaajana. Olen toiminut myös kokemusasiantuntijana vuodesta 2016 lähtien.

Olen Marja-Liisa Pieksämäki. Olen opiskellut useita erityyppisiä ohjausalan tutkintoja. Työskentelen tällä hetkellä koulunkäynnin ohjaajana alakoululla. Perheeseeni kuuluu aviomies sekä kolme aikuista tytärtä. Olemme saaneet iloksemme myös kaksi lastenlasta. Menetimme 22-vuotiaan esikoispoikamme itsemurhalle vuonna 2010. Kävin Surunauhan vertaistukijakoulutukset vuonna 2013 sekä kokemusasiantuntijakoulutuksen vuonna 2016. Olen toiminut puhelinvertaisena, ryhmänohjaajana sekä kokemuspuhujana. Surunauhan hallituksessa olen toista kautta varajäsenenä.

Olen Laura Rantanen, turkulainen toimittaja ja viestintäpäällikkö. Aloitin vuoden alussa Surunauhan hallituksessa, aikaisemmin olen toimittanut Surunauhalle Laura & lohtu-keskustelusarjaa. Itsemurhien ehkäisy ja siihen kuolleiden omaisten tukeminen ovat minulle sydämen asioita. Isäni kuoli itsemurhaan vuonna 1995.

Olen Leena Korpi, hallituksen varajäsen. Työtä teen aikuissosiaalityössä. Kiinnostuksen kohteita ovat erityisesti surun ja ison elämänkriisin vaikutukset työ- ja toimintakykyyn sekä toimeentuloon. Kiinnostaa myös, miten suru ja sen seuraukset tunnistetaan palvelujärjestelmässä. Olen menettänyt isäni itsemurhalle vuonna 2007. Hän uupui kipuun, unettomuuteen ja eläkehakuun, ja vielä hautajaisten jälkeen hänelle lähetettiin lausunto, että hän on täysin työkykyinen.

Olen Jaakko Teittinen, Helsingistä. Työskentelen kulttuurialalla tapahtumatuotannon, viestinnän ja markkinoinnin parissa. Menetin isoveljeni Tuomaksen itsemurhalle 29.7.2009. Aloitin Surunauhassa nettivertaisena vuonna 2017, ja hallituksen jäsen olen ollut vuodesta 2020. Toinen vuoteni Surunauhan hallituksen puheenjohtajana on juuri käynnistynyt.