AIKA: 27.9. | 25.10. | 29.11. | klo 18–20 (joulukuu ilmoitetaan myöhemmin)
PAIKKA: Järjestetään verkossa Teamsissa
ILMOITTAUTUMINEN: Ilmoittautuminen verkkovertaisryhmään
Surunauha järjestää verkkovertaistukiryhmän itsemurhan kautta läheisensä menettäneille. Ryhmä kokoontuu kerran kuussa kuun viimeinen sunnuntai klo 18–20. Ryhmämuoto on avoin eli mukaan voi tulla yhdelle kerralle tai voi osallistua useampaan tapaamiseen.
Ryhmässä on mahdollista jakaa ajatuksia muiden saman kokeneiden kanssa luottamuksellisessa ja vertaistuellisessa seurassa.
Menettämäsi henkilö voi olla esimerkiksi puoliso, lapsi, vanhempi, sisarus, ystävä tai muu läheinen. Ryhmiimme osallistuu monenlaisia ihmisiä: toiset ovat kokeneet menetyksen muutamia kuukausia sitten ja toisilla menetyksestä voi olla jo useita vuosia. Surunauha ry on poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton eikä toiminta ole osallistujille maksullista.
Tiedämme, että ryhmään osallistuminen voi tuntua jännittävältä: on hyvä muistaa, että ryhmässä on mahdollista puhua tai olla enemmän kuuntelijan roolissa oman tuntemuksen mukaisesti, ja halutessaan ryhmän voi jättää kesken tai ryhmästä voi myös lähteä kesken tapaamisen pois, jos se ei tunnu omalta. Useimmat ihmiset kuitenkin tulevat aina uudestaan, ja huomaavat, että seuraavilla kerroilla puhuminen on jo helpompaa. Vaikka olisikin jättänyt ryhmän tai tapaamisen kesken, on tervetullut myöhemmin uudestaan osallistumaan.
Ryhmää ohjaa Surunauhan koulutettu vertaisohjaaja. Ryhmä järjestetään Teams-alustalla. Jos Teamsin käyttö ei ole sinulle entuudestaan tuttua, voit tutustua sen käyttöön Teamsin sivuilla, tai voit kysyä neuvoa olemalla yhteydessä Surunauhan verkkotyön asiantuntijaan Tuuliin: tuuli@surunauha.net | 044 493 9246. Ennakkoilmoittautuminen tarvitaan osallistumislinkin lähetystä varten.
Huom. Ilmoittaudu saman sunnuntain ryhmään perjantaihin klo 14.00 mennessä.
Ilmoittaudu ryhmäkerroille: https://forms.gle/FX2h9C5VpfGXCfe66
