Seuraava Surukonferenssi järjestetään Tampereen yliopistolla (Kalevantie 4) 23.–24.4.2026.
Surukonferensseja on järjestetty vuodesta 2009 alkaen. Vuodesta 2013 alkaen Surukonferenssit on järjestetty Tampereella. Alussa järjestäjinä toimivat Surujärjestöt. Myöhemmin järjestäjäjoukko on laajentunut ja mukana konferenssia järjestämässä ovat olleet myös Tampereen Yliopiston Terveystieteiden yksikkö, Suomalaisen Kuolemantutkimuksen Seura ja MIELI Suomen Mielenterveys ry.
Konferenssin tavoitteena on lisätä tietoutta surusta ja surevan tukemisesta sekä tuoda esille suomalaista kuolemaan liittyvää tutkimustietoa. Konferenssin kautta halutaan myös tarjota läheisensä menettäneille ja surevia työssään kohtaaville mahdollisuus vuorovaikutukseen.
Konferenssi on suunnattu sosiaali- ja terveydenhoitoalan, opetus- ja kasvatusalan ja seurakuntien työntekijöille, muille surevia työssään kohtaaville sekä läheisensä menettäneille. Konferenssi on tarkoitettu myös surua ja kuolemaa tutkiville tahoille ja asiantuntijoille. Vuoden 2026 konferenssin teema julkistetaan syksyllä.
Lue lisää: surut.fi