Kumppanilleni,

Teos ja tarina ON osa Eilen • Tänään • Huomenna -taidenäyttelyä surun matkasta läheisen itsemurhan jälkeen

Meidän rakkaus oli erityistä. Se oli niitä pitkiä kävelyitä metsässä ja syviä, painavia keskusteluita kahdestaan. Meissä oli ensimmäisen rakkauden kömpelöä vilpittömyyttä. Oltiin toisillemme kaikki kaikessa, mutten kaipaa sen raskasta painoa. Oot edelleen yks kaunein tuntemistani ihmisistä. Olit herkkä, älykäs ja määrätietoinen. Olit todella kiltti ja rehellinen. Jotenkin kuin olisit ollut liian puhdas ja haavoittuvainen tähän maailmaan. Ikävöin sitä, miten katsoit mua. Tai helvetti sentään, mulla on ikävä sua.

Menetin sut sillon elokuun 2021 sunnuntaisena päivänä. Elin sun kärsimyksen reunamilla kuus vuotta, enkä oo kertaakaan todella miettinyt, miksi sä teit itsemurhan. Olit enemmän tai vähemmän ahdistunut, ja kaikki muistot susta virtaa sen synkän pohjasävyn värittäminä. Elämä oli poikkeuksellisen vaikeeta ja kipeetä sulle. Kun soitit kitaraa, se kärsimys tuli ulos sieluun porautuvana musiikkina. Sun kitaransoittoa kaipaa ihan kaikki, enkä vähiten minä.

Jätit mulle kirjeen ja trauman. Kiitos, että kirjotit sen kirjeen. Se on nyt ryppyinen ja loputtoman monta kertaa luettu. Sinä päivänä, kun sain tietää sun kuolemasta, rypistin sen tuskissani palloksi samalla kun valuin selkä meidän keittiön seinää vasten lattialle. Kun sun ruumis löydettiin, olin isin kanssa sienimetsällä. Elämä pyrki jatkumaan tosi kovalla voimalla, ja sienikori kädessä nyyhkytin, kun sun äiti kertoi mitä poliisit oli sille kertoneet. Sun hautajaisissa me käytiin siellä rannassa sytyttämässä kynttilöitä. Niin, sun hautajaiset, ne oli tosi kauniit, olithan säkin siellä.

“Toivon, että saat hyvän elämän”, kirjotit siihen kirjeeseen. Ja haluun sanoa, että joka päivä mä yritän ja aika hyvältä näyttää jo. Sen kirjeen kanssa samassa laatikossa on muutama sun paita ja valokuvia susta. Tuntuu naurettavalta säilyttää tavaraa, kun susta on jäljellä niin paljon kaikkea muuta. Kun käyn kaupassa, mietin sua. Kun pyöräilen, mietin sua. Kun käyn avannossa, mietin sua. Oot mulle olemassa siinä kaikessa hyvässä, mitä kohti kannustit mua menemään, kun vielä olit täällä.

Ikävä ja suru on siinä kohdassa, jossa lämmitit ennen, ja oon helpottunut, ettet enää kärsi tässä elämässä. Oon parempi ihminen, koska oon tullut sun näkemäksi ja rakastamaksi. Kiitos, että olit.

Tyttöystäväsi

Lapinlahden lähteellä Eilen • Tänään • Huomenna -taidenäyttely surun matkasta läheisen itsemurhan jälkeen. Näyttely koostuu viidestä Surunauhan taideterapeuttiseen vertaisryhmään osallistuneen läheisen työstä, ohjaajana Jessica Ristolainen. Näyttely on nähtävillä Lapinlahden Lähteen 1.krs kahvilan viereisessä tilassa 15.11.-29.12.24.

Julkaisemme kaikki viisi työtä ja läheistarinaa myös sivuillamme marras- joulukuussa 2024.