Surunauha järjestää itsemurhan kautta ja henkirikoksen uhrina läheisen menettäneille tarkoitettuja tuettuja lomia yhteistyössä Huoma ry:n ja Hyvinvointilomat ry:n kanssa.

Vuoden 2025 tuettu loma avautuu haettavaksi lapsiperheille: tuettu loma järjestetään 17.–22.6.2025 Lohjalla, Lohja Spa & Resortissa.

Loman kohderyhmä ovat lapsiperheet, joilla perheenjäsen tai läheinen on kuollut itsemurhan tai henkirikoksen kautta. Perheessä on oltava vähintään yksi alle 16-vuotias lapsi. Lomalle hakeminen ei edellytä Surunauha ry:n jäsenyyttä.

Tuetut lomat ovat tarkoitettuja pienituloisille henkilöille, joilla ei muuten ole mahdollisuutta järjestää itselleen kodin ulkopuolista lomaa. Tuettu lapsiperheloma sisältää majoituksen perhekoon mukaisissa huoneissa, täysihoidon ruokailut ja ohjattuun lomaohjelmaan osallistumisen. Loma sisältää myös ryhmämuotoista lastenhoitoa 3-6-vuotiaille lapsille 2 x 2 h/loma.

Loman omavastuuosuus: 135 €/aikuinen ja 16-vuotta täyttänyt/5 vrk. Alle 16-vuotiaat lapset lomailevat veloituksetta huoltajan seurassa. Lomaryhmän koko on kaikkiaan noin 8 perhettä.

Tuetun loman ohjelma on pääasiassa liikuntaa ja virkistystä yhdessä perheen kanssa. Huomaathan, että tuettu loman tarkoitus ei ole tarjota keskusteluapua surussa – mikäli toivot sen tyyppistä tukea itsellesi, löydät sitä erilaisista Surunauhan vertaistukimuodoista.

Loman hakuaika on 4.10.2024–31.3.2025
Hae lomalle verkossa tai tulosta paperinen hakulomake verkosta.

Lisätietoa tuetuista lomista.