Surunauhan vertaistukijoiden kouluttaminen

Oletko kiinnostunut toimimaan vapaaehtoisena vertaistukijanamme? Surunauha järjestää jäsenilleen koulutusta, joka antaa valmiuksia toimia yhdistyksen vertaistukitehtävissä.

Järjestämme vuosittain vertaistukijan peruskoulutuksen, jonka käynyt henkilö voi toimia erityisesti vertaisryhmänohjaajana, mutta myös muissa vertaistukitehtävissä. Osallistujille maksuton koulutus järjestään vuosittain Helsingissä kahtena erillisenä viikonloppuna. Koulutukseen mahtuu vuosittain noin 10-15 koulutettavaa. Lisäksi järjestämme erillisiä koulutuspäiviä muissa vertaistukitehtävissä tai kokemusasiantuntijatehtävissä toimimiseen. Tämän vuoden koulutuksista ja niihin hakemisesta voit lukea lisää alta.

Voit hakea koulutukseemme, jos omasta menetyksestäsi on kulunut aikaa vähintään vuosi, ja elämäntilanteesi nyt on sellainen, että jaksat auttaa muita saman kokeneita. Vertaistukijan tehtävät ovat vapaaehtoisia eikä niistä makseta palkkaa. Vertaistukijamme saavat tehtäväänsä tukea työnohjauksesta sekä työntekijöiltä Surunauhan toimistolta. Järjestämme myös täydennyskoulutusta ja tapaamisia vertaistukitehtävissä toimiville. Edellytämme kaikilta vapaaehtoisiltamme osallistumista järjestämäämme työnohjaukseen ja koulutukseen sekä sitoutumista vapaaehtoisen vertaistukijan tehtävään. Koulutukseen osallistuminen edellyttää Surunauhan jäsenyyttä. Jos et ole vielä jäsen, hae jäseneksemme.

Jos olet kiinnostunut muusta vapaaehtoistoiminnastamme, esimerkiksi työryhmiemme tai hallituksemme jäsenenä toimimisesta, ota yhteyttä toimistollemme.

 

Vertaistukijan peruskoulutus / ryhmänohjaus 2017

Seuraava ryhmänohjauspainotteinen peruskoulutus järjestetään 18.-19.2. ja 6.-7.5.2017 Helsingissä. Haku päättyi 15.1. Seuraava koulutus järjestetään näillä näkymin vuonna 2018 tai jos resurssit suovat, mahdollisesti jo syksyllä. Haku avataan täällä lähiaikoina.

 

Keskustelualueen moderaattoreiden koulutus, kevät 2017

Oletko menettänyt läheisesi itsemurhan kautta ja haluaisit antaa vertaistukea toisille saman kokeneille? Tarvitsemme uusia vertaisia keskustelualueelle valvomaan ja moderoimaan keskustelua. Voit hakea koulutukseemme, jos menetyksestäsi on kulunut aikaa vähintään vuosi ja elämäntilanteesi on nyt sellainen, että jaksat tukea muita.

Moderaattorin tehtäviin kuuluu keskustelualueen viestien lukeminen ja tarpeen mukaan reagoiminen. Aikaa tehtävään kuluu noin vartti päivässä. Voit valita vuorolistalta itsellesi sopivat viikot. Toivomme tehtävään sitoutumista puoleksi vuodeksi kerrallaan. Saat koulutuksessa kaikki tarvittavat valmiudet moderaattorin tehtäviin ja työntekijöiltä tukea jatkossakin.

Järjestämme koulutuksia kevään aikana Helsingissä, osallistujille sopivina ajankohtina. Lue lisää esitteestä täältä. Esitteessä on linkki hakulomakkeeseen.

 

Tukihenkilökoulutus, syksy 2017

Oletko menettänyt läheisesi itsemurhan kautta ja haluaisit antaa vertaistukea toisille saman kokeneille? Tarvitsemme uusia vertaisia henkilökohtaisiksi tukihenkilöiksi. Voit hakea koulutukseemme, jos menetyksestäsi on kulunut aikaa vähintään vuosi ja olet mielestäsi valmis tukemaan muita kuunnellen ja vierellä kulkien.

Tällä hetkellä tukihenkilötarvetta on erityisesti pääkaupunkiseudulla, mutta myös muilla alueilla ympäri Suomea. Naisten lisäksi myös miehiä tarvitaan mukaan!

Järjestämme tehtävään koulutuksen Helsingissä syksyllä 2017 (aika tarkentuu myöhemmin). Koulutuksen tavoitteena on tarjota tietoa ja valmiuksia toimia vapaaehtoisena yhdistyksen tukihenkilönä sekä opastaa käytäntöihin Surunauhassa. Hae mukaan tästä.

 

Puhelintukihenkilökoulutus

Järjestimme tehtävään koulutuksen yhteistyössä Suomen nuoret lesket ry:n kanssa Helsingissä lauantaina 25.3.2017. Seuraava koulutus järjestetään näillä näkymin keväällä 2018.

 

Kokemuskouluttajien koulutus

Järjestimme kokemuskouluttajien koulutuksen 1.–2.4.2017 Jyväskylässä, yhteistyössä surujärjestöjen (Huoma ry, KÄPY ry, Suomen nuoret lesket ry, Surunauha ry) kanssa.


Täydennyskoulutusta vertaistukijoille

Surunauha järjestää toiminnassa jo mukana oleville vertaistukijoilleen täydennyskoulutusta. Koulutuksissa on mahdollista saada työnohjausta ja tukea, kehittää yhdessä vertaistukitoimintaa sekä tavata muita vertaistukijoita ja jakaa ajatuksia. Pidämme koulutuksia myös yhteistyössä muiden surujärjestöjen kanssa. Vuoden 2017 täydennyskoulutusmahdollisuudet vertaistukijoillemme ovat:

  • Surukonferenssi 27.-28.4.2017 Tampereella
  • Työnohjauksellinen koulutusviikonloppu 10.-11.6.2017 Virroilla
  • Muut, paikalliset täydennyskoulutusmahdollisuudet, joihin osallistuminen suunnitellaan yhdessä työntekijöiden kanssa.
  • Lisäksi kaikille toiminnassa aktiivisesti mukana oleville vertaistukijoille järjestetään ammatillista työnohjausta omalla alueellaan.