Jos haluat keskustella tilanteestasi, soita Surunauhan numeroon 044 977 9428 (ark. 9-15). Ympärivuorokautinen MIELI ry:n kriisipuhelin palvelee numerossa 09 2525 0111.

Itsemurhien ehkäisy vaatii aktiivisia toimenpiteitä ja yhteistyötä

Suomessa itsemurhakuolemia on tilastoitu vuodesta 1751 alkaen. Itsemurhia tehtiin eniten vuonna 1990, jonka jälkeen itsemurhakuolleisuus on puolittunut. Itsemurhakuolleisuuden jatkuvaa laskua ei kuitenkaan voida pitää itsestään selvyytenä. Siksi itsemurhien ehkäisy vaatii aktiivisia toimenpiteitä ja laajaa yhteistyötä eri toimijoiden kesken. Helmikuussa 2020 julkaistun mielenterveysstrategian 2020–2030 lähtökohtana on mielenterveyden kokonaisvaltainen huomioiminen yhteiskunnassa. Strategia myös ohjaa päätöksentekoa ja voimavarojen … Lue lisää

Surunauhan hallitus 2022 esittäytyy

Surunauhan hallitus on tärkeä osa järjestön toimintaa ja hallituksessa on mukana tänäkin vuonna hieno joukko suurisydämisiä läheisiä. Hallitus kokoontuu vuosittain noin kuusi kertaa. Hallituksen tehtävänä on yhdistyksen talouden seuranta ja toiminnan kehittäminen. Hallituslaiset ovat kokeneet itse läheisen menetyksen. He ovat osaltaan ja täydellä sydämellä vahvistamassa Surunauhan keskeisiä arvoja toivosta, empaattisuudesta ja avoimuudesta itsemurhamenetyksen jälkeen. Olen … Lue lisää

Itsemurhamenetyksen jälkeen toivo on elintärkeä voimavara

Monen läheisensä itsemurhalle menettäneen ensimmäinen kontakti Surunauhaan on verkkosivuiltamme löytyvät läheisten tarinat. Vertaistuki alkaa jo, kun ymmärrät jonkun toisenkin kokeneen samankaltaisen menetyksen kuin sinä. Seuraava askel on pyytää tukea vertaistukijalta, jota on mahdollista tavata kasvokkain tai puhelimitse. Lähtisitkö kävelylle luontomaisemiin vertaisen kanssa, joka ymmärtää sinua jo puolesta sanasta? Vertainen kuulee sanojesi taakse, ymmärtää tauot sanojen … Lue lisää