(Teksti ja kyselylinkki on julkaistu myös Surunauha-lehden numerossa 2/2018, joka ilmestyi 1.10.2018. Vastaathan kyselyyn vain kerran, kiitos!)

Varmasti jokainen tätä lehteä lukeva tietää, ettei elämä mene aina niin kuin suunnittelee. Itse huomasin sen pääsiäisenä 2017. Matkustin kotipaikkakunnalleni perheeni luokse. Isääni en enää koskaan ehtinyt nähdä.

Välimme olivat jo viilentyneet ja viimeisen kerran hänelle soittaessani olin sanonut asioita, jotka jälkeenpäin harmittavat. Isäni alkoholinkäyttö ja diagnosoimattomat mielenterveysongelmat aiheuttivat perheeseemme jatkuvaa harmia ja pelkoa. Olin turtunut tilanteeseen ja olin siksi melko kärkäs ja suorasanainen. Ei hänestä olisi koskaan ollut myöntämään ongelmiaan ja hakemaan apua, vaikka siihen kannustettiin.

Kiirastorstaina, ollessani siskoni luona, sain isältäni tekstiviestin, jossa hän pyysi anteeksi käytöstään. Viimeinen viesti häneltä oli: ”Kiitos, anteeksi ja hyvästi”. Pitkäperjantaina hän teki itsemurhan.

Sokissa itkimme, nauroimme, muistelimme isää, söimme pitsaa ja lämmitimme saunan. Olin helpottunut, surullinen ja pettynyt, kaikki tuntui epätodelliselta. Luulin, että tämä on joku vitsi. Ei naurattanut. Ja sitten taas naurattikin. Toimin rationaalisesti, en syyllistänyt itseäni ja kerroin avoimesti ihmisille, mitä on tapahtunut. Paljon myöhemmin tuli syyllisyys.

Hakeuduin heti Surunauhan vertaistukiryhmään ja olen kokenut sen todella hyvänä. En ole yksin näiden tunteideni kanssa. Terapoin itseäni ottamalla asioista selvää ja lukemalla esimerkiksi kuolemasta, kuoleman jälkeisestä elämästä ja itsemurhista. Tämän takia kiinnostuinkin tekemään sosionomin opintoihini kuuluvan opinnäytetyön itsemurhan tehneiden läheisten surun vaiheista. Peilaan surun vaiheita traumaattisen kriisin vaiheisiin ja selvitän, miten itsemurhan tehneiden läheisten kohdalla vaiheet ovat edenneet.

Toivoisin, että vastaisit kyselyyn, jolla kerään aineistoa opinnäytetyöhöni. Kysely on avoinna osoitteessa: www.webropolsurveys.com/surunvaiheet.net. Kirjaudu kyselyyn salasanalla: suru. Kyselyyn vastaaminen tapahtuu anonyymisti eikä yksittäisiä vastauksia käytetä siten, että vastaajaa voitaisiin mitenkään tunnistaa. Valmis opinnäytetyö tullaan julkaisemaan Theseus -tietokannassa.

Kiitos kaikille vastaajille! Voimia suruusi! <3
Terveisin, Anniina