Hyvä vanhemman kuoleman kokenut nuori

Tampereen yliopiston terveystieteiden yksikössä tehdään suruun liittyvää perhetutkimusta.

Tämän tutkimuksen tarkoituksena on kuvata 16-28-vuotiaiden nuorten surua ja surusta selviytymistä vanhemman kuoleman jälkeen. Tutkimuksella pyritään tuottamaan tietoa ja etsimään keinoja, joiden avulla nuorta voidaan tukea vanhemman kuoleman jälkeen.

Pyydän sinua ystävällisesti osallistumaan tutkimukseen täyttämällä oheinen kyselylomake. Tutkimukseen osallistuminen on sinulle täysin vapaaehtoista ja ehdottoman luottamuksellista. Tutkimukseen vastataan nimettömänä ja mitkään tiedot, joista tutkittavat voidaan tunnistaa, eivät tule ilmi missään tutkimuksen vaiheissa. Aineisto käsitellään ja säilytetään siten, ettei se ole muiden kuin tutkijan käsiteltävissä. Tutkimuksen valmistumisen jälkeen aineisto hävitetään. Tutkimuksen kaikissa vaiheissa tutkijalla on ehdoton salassapito– ja vaitiolovelvollisuus.
Vastaamalla oheiseen kyselyyn sähköisesti, annat tietoisen suostumuksesi käyttää aineistoa tutkimuksessa. Kyselylomakkeen täyttäminen kestää noin 15-30 minuuttia.
Kyselylomakkeen lopussa sinulta kysytään halukkuutta osallistua aastatteluun. Osallistuminen haastatteluun on sinulle täysin vapaaehtoista ja sinuun otetaan yhteyttä ainoastaan, jos annat siihen luvan.

Lisätietoja tutkimuksesta antaa TtT, dosentti Anna Liisa Aho, e-mail: anna.l.aho@uta.fi

https://elomake3.uta.fi/lomakkeet/6187/lomake.html