”KulkuriTeatteri on lahjoittanut näytelmän Kamariherra – Hjalmar Linderin tarina käsiohjelmien myynnistä saadut tulot, yhteensä 1450 €, lyhentämättömänä Surunauha ry:lle toivottaen toiminnallenne kaikkea hyvää. Arvostamme suuresti työtänne nykyisessä maailmantilanteessa, joka näyttäytyy liian monelle suomalaiselle ylivoimaiselta kestää – kenellä mistäkin syystä.
Surunauha ry valikoitui lahjoituksen saajaksi, koska Kamariherran, mahtavan Mustion linnan ja Kytäjän kartanon isännän Hjalmar Linderin elämä päättyi kaiken toivon menettämisen jälkeen itsemurhaan Marseillessa kesäisenä päivänä vuonna 1921. Kunpa voisimmekin edesauttaa sitä, että edes yksikin suomalainen jättäisi viimeisen, lopullisen ratkaisunsa tekemättä!
Itsemurha koskettaa kovin montaa meistä. Teatterin keinoin voimme käsitellä asiaa niin lavalla kuin yleisössäkin ja lisätä näin avoimuutta puhua itsemurhista. Kuten Surunauhan suuri viisaus toteaa: siitä mistä ei voi puhua, ei voi vapautua.

Lämpimin yhteistyöterveisin

Hyvinkäällä 17.5.2017
KulkuriTeatteri ry”